maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pelkkää negatiivista

En malttanut testin kanssa odottaa vaan tein sen jo juhannusaattoaamuna. Tulos oli kuitenkin negatiivinen, jonka kyllä melkein osasin arvatakin. Mitään muita kuulumisia ei oikeastaan olekaan. Oireet tuntuvat kadonneen kokonaan eikä menkkojakaan ole näkynyt. Eilen illalla tuli ihan pientä vuotoa, mutta eipä sekään vuoto sitten menkoiksi kehittynyt. Joten edelleen niitä odotellessa, ett pääsisi edes kunnolla lapsen tekemistä yrittämään :)

torstai 23. kesäkuuta 2016

Turhauttavaa odottelua

Lomaillessa olen koittanut tunkea tämän raskautumisasian johonkin aivojen nurkkaan, mutta eipä sitä oikein täysin tunnu mielestä saavan. Ainakin oireiden kuulostelu on jatkunut, vaikka tuo vajaa viikko sitten tehty testi olikin negatiivinen. Liman tulo on loppunut, mutta nännit ovat useana päivänä olleet kipeät. Nyt kipu on kuitenkin lieventynyt. Jonain aamuna oli etova olo ja närästi ihan kunnolla. Sain syljeskellä suuhun nousseita mahahappoja ulos, hyi!

Vähän on sellainen olo edelleen, että tuskinpa vain raskaana olen. Ennemminkin uskon, että nämä kaikki oireet liittyvät pillereiden lopettamiseen. Tietysti salaa toivon jotain ihan muuta :) Juhannuksen aikana teen seuraavan raskaustestin, jonka pitäisi jo tulokseltaan olla kohtuu luotettava, kun tänään on jo kp 30. Pelottaa vähän, jos testi on edelleen negatiivinen, ettei hormoonitoimintani ole ollenkaan kuosissa. Eli jos negatiivista näyttää niin todellakin toivon, että menkat tulisi pian. Joskus aikoinaan ennen pillereitä (n. 15 vuotiaana) kiertoni oli muistaakseni aikalailla tarkalleen 28pv.

En varmaan jaksa huomista aamua pidemmälle odotella. Mutta, jos  kuitenkin jaksankin kituutellla niin seuraava rauhallinen ajankohta testille on vasta maanantaiaamuna.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Olisihan se pitänyt arvata

Kuten eilen jo arvelinkin, oli testin tulos negatiivinen. Eilen ja tänään ovat myös rinnat olleet kipeät, että ehkä voisi se ovulaatiokin osua näille kohdille. Ja tietysti jää aina se mahdollisuus, että olisin raskaana, mutta se ei vielä testissä näkyisi (lisäys: tänään siis on tosiaan pillereiden jälkeinen kp25, että aika ajoissa testasin). Tämäkin varmaan toiveajattelua!

Nyt vietän kuitenkin lomaa ja koitan ottaa iisisti, jos ne kuukautiset vaikka tulisivat.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Toiveajattelua

Huomenna aamulla on ensimmäisen testin aika. En olisi millään malttanut odottaa huomiseen, mutta jotenkin olen onnistunut kituuttamaan.

Mitä lähemmäs ajankohtaa tullaan niin sitä enemmän minulla on sellainen ole, etten ole raskaana. Oireita on kuitenkin ollut kovin vähän ja mitään selkeitä oireita ei ole ollut lainkaan. Luulen, että huomisen jälkeen saamme jäädä vain odottamaan milloin ensimmäiset menkat tulee. Jos tulos on negatiivinen niin vähän kyllä alkaa jännittää, että milloin kierto mahtaa tasaantua.

Aamulla ollaan viisaampia.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Uusia oireita?

Vielä olen malttanut sen raskaustestin kanssa ja miehen kanssa alustavasti sovittiinkin, että tekisimme sen lauantaiaamuna ennen lomamatkaa. Tuolloin olemme yhdessä kotona ja jos sieltä nyt tulisi positiivinen tulos niin voisimme sitä heti koko päivän (tai viikon loman) ajan yhdessä fiilistellä! Ja tietysti myös toisinpäin, jos tulos olisikin negatiivinen niin voisimme yhdessä tuon pienen pettymyksen ottaa vastaan. Lauantainatestaus on varmaan hyvä vaihtoehto, koska silloin pillereiden loppumisen perusteella olisi kp 25 - ei varmaan kauheesti aiemmin kannata yrittää plussaa saada.

Näitä oireita on kauheasti tullu mietittyä ja googletettua, että mitkä pienimmätkin oireet voisi raskauteen liittyä :D Raskaus- ja odotushysteria on vienyt mut tyystin mukanaan. Alaselkä on särkenyt kovasti, mutta mun selkä kipuilee muutenkin aika usein, joten pelkän selkäkivun perusteella en vannoisi olevani raskaana.

Sitten se  toinen uusi oire nimittäin kirkas, venyvä ja limainen vuoto.  Tätä asiaa googlettelin ja luotettavista sekä vähemmän luotettavista lähteistä selvisi, että vuoto voisi johtua ovulaatiosta tai hedelmöittymisestä. Monissa keskusteluissa tätä pidettiin yleisenä merkkinä raskaudesta, jos vuoto ajoittuu ovulaation jälkeiseen aikaan. Vähän vaikea arpoa tätä omalla kohdalla, kun pillerit juuri lopetettu eikä kierron pituudesta tai säännöllisyydestä ole mitään hajua. Ovistakaan en ole tikutellut, kun vasta eka yrityskierto menossa ja seksiäkin tulee harrastettua kuitenkin joka toinen päivä. Muutaman kerran on ollut parikin päivää taukoa, mutta senkin pitäisi hedelmöittymiseen riittää.

Kaikki nämä oireet on täysi mysteeri ja arvoitus lauantaiaamuun asti, kunnes nähdään mitä raskaustesti näyttää. Eli sitä odotellessa. Vielä muutama viikko sitten tuntui, että aika kiitää kauheaa vauhtia. Nyt kun se aika voisi mennä nopeasti, jotta pääsisi testailemaan niin tuntuu, ettei aika kulu millään :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Elämäni ekat raskaustestit ostettu

Eilen ostin kaksi clear blue digitestiä.

Näiden testien kanssa fiilis on aika erilainen kuin joskus teini-iässä. Noin 16 vuoden ikäisenä tein raskaustestin, kun jo tuolloin tyhjennysvuodot jäivät osittain väliin. Ensimmäisellä kerralla vuodon väliin jääminen säikäytti minut sen verran, että varmuuden vuoksi tein raskaustestin - negatiivista näytti. Testin minulle osti äitini, joten lauantaina ostetut ovatt nyt ensimmäiset testit, jotka ostin aivan itse!

Heti kotona avasin paketin ja luin ohjeet tarkasti läpi. Innolla jo odotan, että aika kuluisi nopeasti ja pääsisin ensimmäisen testin tekemään. Ohjeita lukiessa pieni pelko alkoi kuplia pinnan alla, että jos se testi kuitenkin näyttää negatiivista. Se kuitenkin on kovin todennäköinen vaihtoehto. Elättelen toiveita, että juuri tämä kierto heti e-pillereiden jälkeen olisi erityisen hedelmällinen, kuten monessa paikassa väitetään.

Haluaisin venyttää tuota testin tekemistä niin pitkälle kuin vain maltan, jotta tulos olisi luotettavampi. Perjantaina minulla alkaa kuitenkin kesäloma ja lauantaina lähdenkin jo reissuun, joten viimeinen sopiva ajankohta tehdä testi on lauantaiaamu. Aikaisintaan teen testin keskiviikkoaamuna, joten vielä muutama päivää ainakin täytyy jaksaa odottaa.

Mitään oireitakaan ei kauheasti ole ollut ja niitäkin tuntuu olevan kovin helppo kuvitella. Pillereiden pois jättämisen jälkeen oli pientä nippailua alavatsassa. Nyt nippailu ja muu vatsan vääntely on jatkunut siten, että on ollut vähän sellanen ole, että menkat alkais. Mutta ei niitä toistaseks oo näkynyt. Sitten oli sitä pientä punertavaa vuotoa, jota pähkäilin oliko kiinnittymisvuotoa vai jotain ihan muuta. Perjantaina mulla oli poikkeuksellisesti pää hieman kipeä. Ja tänäänkin hieman päässä tuntuu. Pääkipu ei ole minulle kovin tuttua, koska koko elämäni aikana päätäni on särkenyt ehkä viitisen kertaa, jos niinkään monta.

Selviää sitten varmaan testin myötä, että johtuvatko raskaudesta vai vaan pillereiden lopettamisesta.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Odottamista odottavan aika on pitkä

Olen kovin kärsimätön, kuten varmasti moni muukin, ja haluaisin tietysti tulla raskaaksi mahdollisimman pian. Minun ystäväpiirissäni ei ole muita, jotka olisivat aiemmin saaneet lapsia tai yrittäisivät parhaillaan, siksi luenkin muiden haaveilijoiden blogeja ja keskusteluja raskaaksi tulemiseen liittyen. Näin suurten ja mullistavien asioiden kohdalla on ihanaa lukea muiden kokemuksia, kun kukaan ystävistäni ei ainakaan täysin voi samaistua tilanteeseeni.

Nostan hattua sille suurelle joukolle, jolle raskaus ei ota osuakseen kohdalle muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen, mutta jotka silti jaksavat pysyä optimistisina. En tiedä miten oma pääkoppani kestäisi, jos sama kohtalo osuisi myös meidän kohdallemme. Ehkä tämä ensimmäinen yrityskierto sisältää eniten uusien asioiden ihmettemistä ja käsittelemistä, minkä vuoksi ajatukseni tuntuvat kokoajan olevan kiinni raskaaksi tulemisessa. Yritän jatkuvasti bongailla itseltäni oireita, jotka voisivat viitata alkaneeseen raskauteen - siitä huolimatta, että tiedän useimpien oireiden ilmaantuvan vasta myöhemmin.

Eilen kirjoitin, että aamusta minulla oli hieman vaaleanpunertavaa vuotoa, mutta kuukautiset eivät ainakaan toistaiseksi ole alkaneet. On siis edelleen mahdollista, että kyseessä olisi ollut kiinnittymisvuoto. Aivan yhtä mahdollista on kuitenkin se, että tuo pieni vuoto liittyi johonkin aivan muuhun asiaan, joten yritän olla toivomatta liikoja :) Ensi viikolla, kun pillereiden lopetuksesta tulee kuluneeksi kolme viikkoa, ajattelin tehdä raskaustestin ellei sitten kuukautiset alkaisi ennen sitä. Voi olla,  että testi tulee tehtyä liian aikaisin ja tulos on ihan pelkästään jo sen vuoksi negatiivinen. Milloinkohan tuo testi kannattaisi tehdä ensimmäisen kerran? Haluaisin kuitenkin tuon testin tehdä piakkoin, kun pillereiden jälkeen ei ole edes tyhjennysvuotoa kuulunut.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Alkutaival

Ruudun äärellä kirjoittelee 25-vuotias nainen ja lapsien tekemisessä avustaa 27-vuotias aviomies. Olemme mieheni kanssa pitäneet yhtä muutaman vuoden, josta viimeisimmän olemme olleet naimisissa. Parin viimeisen vuoden aikana olen vauvakuumeillut säännöllisen epäsäännöllisesti ja olemme yhdessä miettineet sopivaa ajankohtaa vauvojen tekemiselle.

Nyt aika on alkanut tuntua sopivalta, kun puitteet on kunnossa. On töitä, talossa tilaa, talous hallussa ja henkinen valmiustaso kohdillaan. Olisi lapsen tekoon voinut aiemminkin ryhtyä ilman kaikkia edellä mainittuja valmiuksia, mutta vasta nyt aika tuntui meille oikealta. Kuitenkin takaraivossa jyskyttää pieni pelko siitä, että mitä jos. Näitä jossiteltavia on tietysti paljon: jos kierto ei tasaannu e-pillereiden jäljiltä vielä pitkään aikaan, jos tulen raskaaksi mutta se menisi kesken, jos emme voi saada lapsia lainkaan jne. Olemme kuitenkin aika nuoria ja paljon puhuttuun 30 ikävuoteenkin on vielä matkaa, joten toivon ja uskon, että olemme aloittaneet riittävän aikaisin.

Olen kova tyttö suunnittelmaan asioita etukäteen, minkä vuoksi tämä tilanne on minulle haastava, kun en juurikaan voi raskaaksi tulemiseen itse vaikuttaa. Parilla asialla olen voinut raskautta edesauttaa: toukokuun alkupuolella aloin syödä foolihappolisää ja samalla jätin myös satunnaiset punaviinilasit pois kuvioista. Syömisiäni olen yrittänyt viedä vielä hieman terveellisempään suuntaan, vaikka ihan perusruokaa yleensä olenkin syönyt.

Ehkäisypillereitä olen syöynyt viimeiset 9 vuotta, mutta välissä on ollut muutamia pitempiä taukojakin. Päätimme jättää ehkäisypillerit pois toukokuun 24. päivänä, joten nyt on pari viikkoa pantu menemään ilman ehkäisyä. Nämä ensimmäiset viikot e-pillereiden lopettamisen jälkeen on mennyt ihmetellessä ja odotellessa. Viimeisen kolmen vuoden aikana, kun olen e-pillereitä syönyt, on tyhjennysvuoto tullut taukoviikolla noin puolen vuoden välein. Gynegologin mukaan on normaalia, että tyhjennysvuoto jää kokonaankin tulematta. Ihmettelin kuitenkin hieman, kun tyhjennysvuotoa ei tullut edes pillereiden lopettamisen jälkeen. Kun tyhjennysvuotoa ei ole tullut, olen alkanut odottaa ensimmäisiä kuukautisia. Samalla olen kuitenkin salaa haaveillut siitä, että olisin jo tullut raskaaksi. Ilmeisesti monilla juuri tuo e-pillereiden lopettamisesta seuraava kierto on kaikista hedelmällisintä aikaa.

Raskaushaaveeni ovat tänään saaneet hieman lisäpontta, sillä aamulla huomasin paperissa hieman vaaleanpunertavaa vuotoa, mutta kuitenkaan kuukautiset eivät ainakaan toistaiseksi ole alkaneet. Tietenkin toivon, että tämä vuoto olisi kiinnittymisvuotoa ja näin ollen olisin jo raskaana. Tämä kuitenkin edellyttäisi, että munasolu olisi kovinkin nopeasti e-pillereiden jälkeen kypsynyt.

Haaveilua haaveilua, tästä on hyvä jatkaa!